Vianmääritys

Vianmääritys

Ongelma

Syy

Toimenpide

 

 

 

Valmistus on

• Puhallin toimii

• Tämä ei ole toimintahäiriö,

päättynyt, mutta

automaattisesti jonkin

joten tästä ei tarvitse

puhallin toimii

aikaa uunin sisätilojen

huolestua.

edelleen.

tuulettamiseksi.

 

 

 

 

Uuni ei kuumene.

• Luukku on auki.

• Sulje luukku ja käynnistä

 

 

laite uudelleen.

 

 

 

 

• Uunin ohjausasetuksia ei

• Nollaa uunin asetukset

 

ole tehty oikein.

uunin toimintoja

 

 

kuvaavassa luvussa

 

 

kerrotulla tavalla.

 

 

 

 

• Sulake on palanut tai

• Vaihda sulake tai vapauta

 

suojakytkin lauennut.

suojakytkin. Jos tämä

 

 

toistuu, ota yhteyttä

 

 

sähköasentajaan.

 

 

 

Uunista tulee savua

• Kyseessä on ensimmäinen

• Lämmittimestä saattaa tulla

käytön aikana.

käyttökerta.

savua uunin ensimmäisellä

 

 

käyttökerralla. Tämä ei ole

 

 

vika, ja näin ei tulisi käydä

 

 

enää 2–3 käyttökerran

 

 

jälkeen.

 

 

 

 

• Lämmittimessä on ruokaa.

• Anna uunin jäähtyä

 

 

riittävästi ja poista

 

 

lämmittimeen tarttunut

 

 

ruoka.

 

 

 

Uunin käytön aikana

• Uunissa on muovinen tai

• Käytä korkeisiin

tuntuu palaneen

muu sellainen astia, joka ei

lämpötiloihin tarkoitettuja

muovin hajua.

kestä kuumuutta.

lasiastioita.

 

 

 

30  Suomi

Ongelma

Syy

Toimenpide

 

 

 

Uuni ei kypsennä

• Luukkua on auottu usein

• Älä avaa luukkua liian

ruokaa kunnolla.

valmistuksen aikana.

usein, paitsi jos valmistat

 

 

sellaista ruokaa, jota on

 

 

käännettävä. Jos availet

 

 

luukkua jatkuvasti, uunin

 

 

sisälämpötila laskee

 

 

ja tämä voi vaikuttaa

 

 

lopputulokseen.

 

 

 

Laite kuumenee

• Tämä johtuu siitä, että

• Tämä ei ole toimintahäiriö,

pyrolyysipuhdistuksen

pyrolyysipuhdistuksessa

joten tästä ei tarvitse

aikana.

käytetään korkeita

huolestua.

 

lämpötiloja.

 

 

 

 

Pyrolyysipuhdistuksen

• Pyrolyysipuhdistuksessa

• Tämä ei ole toimintahäiriö,

aikana tuntuu

käytetään korkeita

joten tästä ei tarvitse

palaneenhajua.

lämpötiloja, joten sen

huolestua.

 

aikana saattaa tuntua

 

 

palaneiden ruoantähteiden

 

 

hajua.

 

 

 

 

Höyrypuhdistus ei

• Tämä johtuu siitä, että

• Jäähdytä uuni ja käytä

toimi.

lämpötila on liian korkea.

toimintoa sen jälkeen.

 

 

 

NV70K3370BS_EE_DG68-00754A-01_SV+NO+FI+DA+EN.indb 30

2017-03-14 ￿￿ 11:59:57

Page 94
Image 94
Samsung NV70M3372RS/EE, NV70M3373BS/EE, NV70K3370RS/EE, NV70M3372BS/EE, NV70K3370BS/EE manual Vianmääritys