Jos painat vahingossa Stop/Clear (f)
HUOM.! Mikäli kelloa ei aseteta, ei mikroaaltouunin ajastintoimintoa voida käyttää.
Pyörivän lasisen kuumennusalustan asettaminen paikalleen
Ennen kuin käytät uunia, tarkista, että pyörivä lasinen kuumennusalusta (2) on kiinnitetty pyörivän renkaan (5) ja pyöritysakselin (5) päälle. Pyörivän lasisen kuumennusalustan tulee olla renkaan päällä mikroaaltouunin sisällä siten, että pyöritysakselin kolme uloketta sopivat lasialustan keskelle.
Ennen ensimmäistä käyttökertaa
Kun mikroaaltouunia käytetään ensimmäistä kertaa se saattaa erittää lievää savua ja hajua. Tämä johtuu valmistuksesta jääneistä öljynjäämistä eikä ole epänormaalia tai vaarallista. Hajut voidaan poistaa käynnistämällä grilliohjelma ja suorittamalla sitä muutaman minuutin ajan. Sen tuloksena savujen ja hajujen tulisi olla poissa. Jos näin ei käy, toista menettely uudelleen.
MIKROAALTOUUNIN KÄYTTÄMINEN
Peruskäyttö
•Aseta kypsennettävä ruoka mikroaaltouuniin ja sulje luukku. Valitse kypsennystoiminto alla olevien ohjeiden mukaisesti ja käynnistä mikroaaltouuni. Uunista katkeaa virta automaattisesti, kun asetettu kypsennysaika on kulunut. Näytössä näkyy "0:00", ja kuuluu viisi piippausta.
•Voit keskeyttää kypsennyksen milloin tahansa painamalla Stop/Clear - painiketta. Jos painat painiketta kahdesti, valittu kypsennysaika ja ohjelma peruuntuvat.
•Voit myös keskeyttää kypsennyksen väliaikaisesti avaamalla luukun. (Tämä on käytännöllistä, jos ruokaa täytyy kääntää.)
•Jos kypsennys keskeytetään väliaikaisesti, näkyy näytössä yksi tai useampi toimintoilmaisin ja kello näyttää jäljellä olevan kypsennysajan. Kypsennystä voidaan jatkaa sulkemalla luukku ja painamalla Start/+30 Sec./Confirm
•Kypsennettäessä ohjelman avulla voidaan kypsennysaikaa pidentää 30 sekunnilla milloin tahansa painamalla Start/+30 Sec./Confirm - painiketta (ei koske sulatusta, monivaiheista kypsennystä eikä auto menu
HUOM! Luukun avauspainike (j) saattaa olla hieman jäykkä, joten sitä täytyy ehkä painaa erityisen kovaa luukun avaamiseksi.
Pikakypsennys
Pikakypsennystä käytettäessä mikroaaltouuni toimii täydellä teholla asettamasi minuuttimäärän ajan.
1.Käännä valitsinta vastapäivään kypsennysajan asettamiseksi (suurin sallittu asetus on 95 minuuttia).
2.Paina Start/+30 Sec./Confirm
tai
1.Paina suoraan Start/+30 Sec./Confirm
Manuaalinen tehotason valinta
1.Valitse teho painamalla
2.Kun näet haluamasi toiminnon näytöllä (katso alla olevasta taulukosta kohta "Näyttöteksti"), aseta haluamasi kypsennysaika valitsimella (g).
3.Paina Start/+30 Sec./Confirm (h)
4.
Painikkeen painokerrat | Näyttöteksti | Mikroaalto teho |
1 | P100 | 100 % |
2 | P80 | 80 % |
3 | P50 | 50 % |
4 | P30 | 30 % |
5 | P10 | 10 % |
Esimerkki:
Mikroaaltouunin asettaminen kypsentämään 80%:n teholla 20 minuutin ajan.
1.Paina
2.Käännä valitsinta kunnes näytössä lukee "20:00" (suurin sallittu asetus on 95 minuuttia).
3.Paina Start/+30 Sec./Confirm
Ajastimen käyttäminen
Voit asettaa mikroaaltouunin aloittamaan kypsennyksen määritettynä aikana. Ajastinohjelma voi koostua korkeintaan kolmesta kypsennysvaiheesta.
1.Tarkista, että kello on asetettu oikeaan aikaan.
2.Aseta yksi tai useampi kypsennysohjelma.
3.Huomaa: Sulatusohjelmaa ei voida käyttää ajastimen kanssa.
4.Paina
5.Aseta aika kääntämällä valitsinta.
6.Paina
7.Aseta minuutit kääntämällä valitsinta.
8.Paina Start/+30 Sec./Confirm
9.Huomaa: Kun mikroaaltouunin ajastin on asetettu, eivät kaksi pistettä numeroiden välissä vilku. Tämä osoittaa, että ajastintoiminto on asetettu.
10.
HUOM.! Kun olet asettanut ajastimen voit milloin tahansa tarkistaa kypsennyksen aloitukseen jäljellä olevan ajan painamalla
Grillitoiminto
1.Paina Grill/Convection/Combi
2.Näytössä lukee "G1".
3.Paina Start/+30 Sec./Confirm
4.Käännä valitsinta kypsennysajan asettamiseksi (suurin sallittu asetus on 95 minuuttia).
5.Paina Start/+30 Sec./Confirm
Kiertoilmatoiminto (esilämmityksellä)
1.Paina Grill/Convection/Combi
2.Käännä valitsinta haluamasi lämpötilan valitsemiseksi (välillä 140 - 230 ºC). Kiertoilmatoiminnon ilmaisin ja punainen alue näytön alaosassa syttyvät osoittamaan valittua lämpötilaa.
3.Paina Start/+30 Sec./Confirm
4.Paina Start/+30 Sec./Confirm
5.Käännä valitsinta kypsennysajan asettamiseksi (suurin sallittu asetus on 95 minuuttia).
6.Huomaa: Aikaa ei voida asettaa, ennen kuin luukku on avattu.
7.Paina Start/+30 Sec./Confirm
8.Kiertoilmatoiminnon ilmaisin ja punainen alue näytön alaosassa alkavat vilkkua ja näytössä näkyy jäljellä oleva aika.
HUOM.! Jos et määritä kypsennysaikaa viiden minuutin kuluessa siitä, kun mikroaaltouuni on saavuttanut asetetun lämpötilan, uuni lopettaa automaattisesti lämmityksen, päästää 5 piippausta ja esilämmitys loppuu.
Kiertoilmatoiminto (ilman esilämmitystä)
1.Paina Grill/Convection/Combi
2.Käännä valitsinta halutun lämpötilan valitsemiseksi (välillä 140 - 230 ºC). Kiertoilmatoiminnon ilmaisin ja punainen alue näytön alaosassa syttyvät osoittamaan valittua lämpötilaa.
3.Paina Start/+30 Sec./Confirm
19