Paistin- ja

Aseta pelti ritilätasolle 1 valmistuksen aikana muodostuvien

lihavarras *

nesteiden keräämiseksi, tai uunin pohjalle, jos paistat suuren

 

määrän lihaa. Suosittelemme käyttämään varrastarvikkeita vain alle

 

1,5 kg painavalle lihalle.

 

1. Työnnä varras lihaan. Voit kiinnittää kahvan vartaan tylppään

 

päähän, jolloin se on helpompi työntää lihaan.

 

2. Asettele lihan ympärille esikypsennettyjä perunoita ja

 

vihanneksia.

 

3. Työnnä kehikko keskitasolle V-kulma edellä. Aseta varras

 

kehikolle terävä pää taaksepäin ja työnnä vartaan pää varovasti

 

uunin takaseinässä olevan kääntömekanismin sisään.

 

Vartaan tylpän pään tulee asettua kehikon V-kulmaan.

 

(Vartaassa on kaksi korvaketta, joiden tulee olla lähinnä uunin

 

luukkua estämässä vartaan liikkumista. Ne toimivat samalla

 

kahvan tukena.)

 

4. Irrota kahva ennen ruoanlaittoa.

 

5. Kiinnitä kahva takaisin paikoilleen paistamisen jälkeen, jotta

 

varras olisi helpompi poistaa kehikosta.

 

VAROITUS

 

Varmista, että paistinvartaan kahva on kiinnitetty oikein.

 

Käsittele paistinvarrasta varovasti. Haarukat ja piikit ovat teräviä ja

 

voivat aiheuttaa henkilövahinkoja!

 

Paistinvarras on erittäin kuuma, joten käytä grillikintaita, kun

 

poistat sen.

 

 

Jakotaso

Jakotason tarkoituksena on jakaa uuni kahteen osaan. Käytä

 

jakotasoa kaksoistilassa.

 

 

HUOM.

Tähdellä (*) merkityt lisätarvikkeet sisältyvät vain joihinkin malleihin.

Kaksoistila

Voit valita jommankumman osan tai käyttää uunin ylä- ja alaosaa kahden eri ruokalajin valmistamiseen.

Jaa uunin sisätila kahteen osaan asettamalla jakotaso tasolle 3. Uuni tunnistaa jakotason ja ottaa yläosan käyttöön oletuksena.

HUOM.

Kaksoistilan saatavuus riippuu valmistettavasta ruokalajista. Saat lisätietoja tämän oppaan Älykkäät valmistustoiminnot-osiosta.

Suomi  11

Ennen kuin aloitat

NV66M3571BS_EE_DG68-00890A-01_SV+NO+FI+DA+EN.indb 11

2017-03-14 ￿￿ 12:05:45

Page 99
Image 99
Samsung NV66M3571BS/EE manual Kaksoistila, Varmista, että paistinvartaan kahva on kiinnitetty oikein, Poistat sen