Tunturi Essential Guide to Using the Treadmill

Page 42

K Ä Y T T Ö O H J E • J 3 F

siten, että laitteen eteen ja sivuille jää vähintään 60 cm ja taakse 120 cm vapaata tilaa.

Huolehdi, että harjoitteluympäristö on riittävän hyvin ilmastoitu. Vilustumisen estämiseksi vältä kuitenkin harjoittelua vetoisissa tiloissa.

HUOMIOITAVAA LAITTEEN KÄYTÖSTÄ

Irrota verkkopistoke jokaisen käyttökerran jälkeen.

Mikäli lasten annetaan käyttää laitetta, vanhempien tai muiden vastuullisten tulee ottaa huomioon lasten sekä henkinen että fyysinen kehitys ja ennen kaikkea luonne. Lapsia tulee valvoa ja opastaa juoksumaton oikeassa käytössä.

Vain yksi henkilö kerrallaan saa harjoitella laitteella.

Pidä kätesi kaukana liikkuvasta matosta. Pidä laitteen alusta aina tyhjänä äläkä työnnä sinne käsiäsi tai jalkojasi tai mitään esineitä.

Käytä harjoitellessasi sopivaa vaatetusta

ja asianmukaisia jalkineita. Varmista, että kengännauhasi ovat harjoitellessa aina kunnolla solmitut. Käytä vain sisäkäyttöön tarkoitettuja urheilujalkineita.

Varmista ennen harjoittelun aloittamista, että laite on kaikin puolin kunnossa. Älä koskaan käytä viallista laitetta.

Älä käytä laitetta mikäli kaikki katteet ja suojukset eivät ole paikoillaan.

JUOKSUALUSTAN KULMAN SÄÄTÖ

Juoksualustan voi säätää 3 eri kulmaan (2º = 3.5%, 3.5º = 6.1%, 5º = 8.7%). Nosta juoksualustaa ylös, tue alustaa vasemmalla kädelläsi ja säädä kulma oikealla kädellä laitteen takaosassa, oikealla puolella olevasta säädintangosta. Vedä säädintankoa ulospäin ja vapauta se, kun olet valinnut haluamasi kulman. Varmista että säädintanko on lukittunut.

HARJOITUKSEN ALOITTAMINEN

Muista venytellä sekä harjoituksen alussa että lopussa. Venyttelyn avulla saat lihaksesi ja nivelsiteesi joustaviksi, laukaiset mahdolliset jännitystilat ja vältät venähdykset ja kipeytymiset harjoituksen aikana. Tee liikkeet rauhallisesti, pitkään ja nykimättä.

Käynnistä juoksumatto harjoitusta varten aina siten, että seisot hajareisin juoksumaton reunalevyillä.

Ota tukea käsituesta aina kun nouset matolle tai siltä pois ja aina kun vaihdat maton nopeutta kesken juoksun. Älä hyppää liikkuvalta matolta.

Jos tunnet harjoittelun aikana pahoinvointia, huimausta tai muita epänormaaleja oireita, keskeytä harjoittelu välittömästi ja ota yhteys lääkäriin.

HARJOITUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Irrota turva-avain käyttöliittymästä.

Kytke virta pois päältä juoksumaton etureunassa olevasta kytkimestä.

Irrota verkkojohto sekä virtalähteestä että juoksumatosta.

Puhdista laite tarvittaessa hiestä hieman kostealla liinalla tai pyyhkeellä; älä käytä liuottimia.

Säilytä verkkojohto lasten ulottumattomissa ja poissa kulkuväyliltä.

KANNUSTA ITSEÄSI JATKAMAAN

Jotta saavuttaisit ne tavoitteet, jotka olet itsellesi asettanut, motivoi itseäsi liikkumaan. Muista, että lopullisena päämääränäsi on koko elämän kestävä terveys ja laadukkaampi elämä!

Aseta itsellesi realistiset tavoitteet.

Etene askel kerrallaan aikataulusi mukaan.

Pidä kuntopäiväkirjaa, johon kirjaat edistymisesi.

Vaihtele harjoittelutapaasi aika ajoin.

Käytä mielikuvitustasi.

Opettele itsekuria.

Tärkeää kuntoilussa on myös sen monipuolisuus. Harrastamalla eri liikuntalajeja elimistön eri lihasryhmät saavat tarvittavaa liikuntaa ja harjoittelun mielekkyys säilyy.

Olipa tavoitteesi harjoittelussa mikä hyvänsä, parhaaseen tulokseen pääset harjoittelemalla oikealla rasitustasolla. Paras rasitustason mittari on oman sydämen syketaajuus. Lähde liikkeelle selvittämällä ensin maksimisykearvosi eli se lyöntimäärä, josta sykkeesi ei enää nouse, vaikka rasitus lisääntyisikin. Jos et tiedä omaa maksimisykearvoasi, voit käyttää seuraavaa kaavaa suuntaa antavana:

NAISET: 226 - ikä, MIEHET: 220 - ikä

Nämä ovat keskimääräisiä arvoja, sillä maksimisyke voi vaihdella yksilöllisesti runsaastikin. Maksimisyke putoaa keskimäärin yhden sykkeen vuodessa. Varsinkin siinä tapauksessa, että kuulut johonkin riskiryhmään, kannattaa sinun ehdottomasti varmistaa maksimisykkeesi lääkärin avustuksella.

Olemme määritelleet kolme eri sykealuetta, joista löydät tavoitteitasi parhaiten vastaavat harjoittelualueet.

ALOITTELIJAN TASO:

50 - 60 % maksimisykkeestä

Tämä taso on sopiva laihduttajille, toipilaille ja niille, jotka eivät ole harrastaneet liikuntaa aikaisemmin tai pitkään aikaan. Suositeltava harjoitusmäärä on kolme kertaa viikossa vähintään puoli tuntia kerrallaan.

KUNTOILIJAN TASO:

60 - 70 % maksimisykkeestä

Tämä taso sopii erinomaisesti kunnon kohottamiseen ja ylläpitämiseen. Harjoituksen tulisi kestää kerrallaan vähintään puoli tuntia

42

Image 42
Contents Manuale Duso Mode DemploiBetriebsanleitung Manual DEL UsuarioWelcome to the world of Tunturi exercising N E R S M a N U a L J 3 FP O R TA N T S a F E T Y S T R U C T I O N S S E M B LYE R C I S I N G J3F is designed for household use onlyWomen 226 age MEN 220 age 70-80 % of maximum heart-rateTreadmill is instantly ready for use P1- easy walking P2- weight loss P3 strength trainingI N T E N a N C E Align the belt according to the following instructionsTurn anti-clockwise L F U N C T I O N SV I N G a N D S T O R a G E C H T I G E C H E R H E I T S H I N W E I S E C H N I C a L D ATASpeed 1,0 -12 km/h Dieses Gerät ist zugelassen für das Training zuN T a G E A I N I E R E N Falls Sie Kinder an das TrainingsgerätFühren Sie ein Fitness-Tagebuch P1- Leichtes Gehen P2- Gewichtskontrolle P3 Krafttraining Der Geschwindigkeitsbereich liegt zwischen 1,0-12 km/hStart Mit der START-Taste beginnen Sie das Training WA R T U N GAusrichten DER Laufmatte Das Laufband ursprünglich ordnungsgemäss ausgerichtet wurdeReinigung DES Laufbandes Nachspannen DER LaufmatteFehlermeldungen A N S P O R T U N D F B E WA H R U N GC H N I S C H E D AT E N SchutzelektronikJ3F peut être utilisé à la maison. La garantie D E D E M P L O I J 3 FN S E I L S E T AV E R T I S S E M E N T S Bienvenue dans le monde de l’entraînement TunturiCLE DE Verrouillage DE Securite CompteurCordon D’ALIMENTATION Propos DE SanteFemme 226 âge, Homme 220 âge 60-70 % du pouls maximum70-80 % du pouls maximum P1 marche légère P2 contrôle du poids P3 entrainement actif Réglez la vitesse à 5 km/hDefauts DE Fonctionnement A N S P O R T R a N G E M E N TReglage DE LA Tension DU Tapis Coder D’ERREURAV V E R T E N Z E N U a L E D ´ U S O J 3 FR a C T E R I S T I Q U E S C H N I Q U E S Sei benvenuto nel mondo degli allenamenti TunturiS E M B L a G G I O Il terminale destro con rondella e vite cortaT R a I N I N G E VA Z I O N EDonne 226 meno, l’età Uomini 220 meno l’età 70-80 % del massimo di pulsazioni N U T E N Z I O N EL I Z I a D a L T R E a D M I L L Accendere l’attrezzo e regolare la velocità su 5 km/hCausa di una politica volta a un continuo Congegno di sicurezza per la regolazione della velocitàAT I T E C N I C Spostamento ED ImmagazzinaggioBienvenido al mundo Tunturi del ejercicio N U a L D E L U S U a R I O J 3 FF O R M a C I Ó N Y E C a U C I O N E S N TA J ENo use la máquina sin los protectores E R C I C I O SSólo una persona por vez puede usar el equipo E VA C I Ó NC L a S D E F U N C I Ó N Mujeres 226 edad, Hombres 220 edad70-80 % del ritmo cardíaco máximo PA N TA L L a SMinutos Ajuste DE LA Tension DE LA Cinta Códigos DE ErrorF E C T O S D E N C I O N a M E N T O Conectador DE Control DE VelocidadVelocidad 1,5-12 km/h N D L E I D I N G J 3 FAT O S T É C N I C O S M E R K I N G E N A D V I E Z E NHorizontale Handrail ElektriciteitssnoerNoodstop T N E S S T R a I N I N G Draag tijdens de training de juiste kledingTot 70 % van de maximale hartslag Vrouwen 226 minus de leeftijd Mannen 220 minus de leeftijdTot 60 % van de maximale hartslag E T S E NReiniging VAN DE Looptrainer OnderhoudSmering HET Centreren VAN DE LoopmatO R I N G E N A N S P O R T E N O P S L a GC H N I S C H E G E G E V E N S Välkommen till Tunturis träningsvärld U K S a N V I S N I N G J 3 FM Ä R K I N G a R O C H VA R N I N G a R N T E R I N GRam Handstöd 2 st Tvärbalk Mätare Elsladd Ä N I N GRedskapet får inte användas utomhus Fatta alltid tag i handstödet när du stiger på Koppla alltid av strömmen efter varje träningspassR J a T R Ä N I N G S PA S S Motionär 60-70 % av maximipulsenR V I C E K N I S K a D ATA A N S P O R T O C H R VA R I N G OBS! Efter förflyttning måste bandet vid behov centreras Löpyta 40 x 128 cmY T T Ö O H J E J 3 F O M a U T U K S E T J a VA R O I T U K S E TTervetuloa Tunturi-kuntoilijoiden joukkoon E N N U S R J O I T T E L ULaitetta saa käyttää vain sisätiloissa Naiset 226 ikä, Miehet 220 ikä Irrota verkkopistoke jokaisen käyttökerran jälkeenVain yksi henkilö kerrallaan saa harjoitella laitteella 50 60 % maksimisykkeestä70 80 % maksimisykkeestä O L T OSäädä nopeudeksi 5 km/h Mikäli matto luistaa edelleen, kierrä vieläL J E T U S J a S Ä I LY T Y S K N I S E T T I E D O T Nopeus 1,0-12 km/hLocking devise incl M12x60 Hex bolt M4x20 Tapping screw 5834025A