Tunturi T80 Huomioitavaa Laitteen Käytöstä, Harjoituksen Aloittaminen, Harjoituksen Päättäminen

Page 103

HUOMIOITAVAA LAITTEEN KÄYTÖSTÄ

Mikäli lasten annetaan käyttää laitetta, vanhempien tai muiden vastuullisten tulee ottaa huomioon lasten sekä henkinen että fyysinen kehitys ja ennen kaikkea luonne. Lapsia tulee valvoa ja opastaa juoksumaton oikeassa käytössä.

Vain yksi henkilö kerrallaan saa harjoitella laitteella.

Pidä kätesi kaukana liikkuvasta matosta. Pidä laitteen alusta aina tyhjänä äläkä työnnä sinne käsiäsi tai jalkojasi tai mitään esineitä.

Käytä harjoitellessasi sopivaa vaatetusta ja asianmukaisia jalkineita. Varmista, että kengännauhasi ovat harjoitellessa aina kunnolla solmitut. Käytä vain sisäkäyttöön tarkoitettuja urheilujalkineita.

Varmista ennen harjoittelun aloittamista, että laite on kaikin puolin kunnossa. Älä koskaan käytä viallista laitetta.

Älä käytä laitetta mikäli kaikki katteet ja suojukset eivät ole paikoillaan.

Älä milloinkaan jätä mattoa pyörimään ilman valvontaa.

HARJOITUKSEN ALOITTAMINEN

Muista venytellä sekä harjoituksen alussa että lopussa. Venyttelyn avulla saat lihaksesi ja nivelsiteesi joustaviksi, laukaiset mahdolliset jännitystilat ja vältät venähdykset ja kipeytymiset harjoituksen aikana. Tee liikkeet rauhallisesti, pitkään ja nykimättä.

Käynnistä juoksumatto harjoitusta varten aina siten, että seisot hajareisin juoksumaton reunalevyillä.

Aloita harjoitus hitaalla nopeudella, ja lisää nopeutta ja/tai kulmaa asteittain kuntosi ja tuntemustesi mukaan.

Ota tukea käsituesta aina kun nouset matolle tai siltä pois ja aina kun vaihdat maton nopeutta kesken juoksun. Älä hyppää liikkuvalta matolta.

Pidä selkä ja niska suorana, näin vältät niskan, hartioiden ja selän puutumista ja kipeytymistä. Juokse aina mahdollisimman keskellä mattoa, ja pidä etäisyytesi mittariin sellaisena, ettei se häiritse juoksuasi, mutta yllät siihen helposti.

Mikäli laitteen toiminnassa ilmenee häiriöitä harjoituksen aikana, ota käsituesta kiinni ja siirry välittömästi seisomaan hajareisin juoksumaton reunalevyille. Sammuta juoksumatto ja katso käyttöohjeen kohta Käyttöhäiriöt.

Jos tunnet harjoittelun aikana pahoinvointia, huimausta tai muita epänormaaleja oireita, keskeytä harjoittelu välittömästi ja ota yhteys lääkäriin.

HARJOITUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Älä lopeta harjoitustasi yhtäkkiä, vaan vähennä nopeuttasi asteittain, äläkä unohda venyttelyä harjoituksen päätyttyä.

Irrota turva-avain käyttöliittymästä.

Kytke virta pois päältä juoksumaton etureunassa olevasta kytkimestä.

Irrota verkkojohto sekä virtalähteestä että juoksumatosta.

Puhdista laite tarvittaessa hiestä hieman kostealla liinalla tai pyyhkeellä; älä käytä liuottimia.

Säilytä verkkojohto lasten ulottumattomissa ja poissa kulkuväyliltä.

K Ä Y T T Ö O H J E T 8 0 T 8 5

SYKE

Sykettä voidaan mitata mittarin sisälle valmiiksi asennetun sykevastaanottimen avulla Polarin sykelähettimen kanssa. Olipa tavoitteesi harjoittelussa mikä hyvänsä, parhaaseen tulokseen pääset harjoittelemalla oikealla rasitustasolla.

TÄRKEÄÄ! Mikäli käytät sydämentahdistinta, varmista lääkäriltäsi, että voit käyttää langatonta sykemittausta.

Luotettavimmaksi sykkeenmittausperiaatteeksi on todettu langaton sykkeenmittaus, jossa rintakehälle kiinnitettävän lähettimen elektrodit siirtävät sykeimpulssit sydämestä sähkömagneettisen kentän avulla mittarille. Mikäli haluat mitata sykettä langattomasti harjoittelun aikana, kostuta huolellisesti lähetinvyössä olevat, ihoa vasten tulevat uralliset elektrodit vedellä tai syljellä. Mikäli käytät lähetintä paidan päällä, kostuta paita elektrodipintoja vastaavilta kohdilta. Kiinnitä lähetin joustavan vyön avulla sopivan tiukasti rintalihasten alapuolelle siten, että elektrodit pysyvät ihokontaktissa polkemisen aikana. Lähetin ei kuitenkaan saa olla liian tiukalla, jottei esim. normaali hengitys vaikeudu. Sykelähetin siirtää sydämen sykelukeman automaattisesti sykevastaanottimelle n. 1 m:n etäisyyteen saakka.

Mikäli elektrodipinnat eivät ole kosteat, sykelukema ei ilmesty mittarin näyttöön. Siksi jos elektrodit kuivuvat iholla, kostuta ne uudelleen. Muista myös, että elektrodien tulee antaa lämmetä iholla kehon lämpöisiksi, jotta mittaus toimisi luotettavasti. Jos langattomasti sykettä mittaavia laitteita on useampia vierekkäin, niiden välisen etäisyyden tulee olla vähintään 1,5 m. Vastaavasti jos käytössä on vain yksi vastaanotin, mutta useampi lähetin, saa mittauksen aikana lähetysetäisyydellä olla vain yksi henkilö, jolla on lähetin. Lähettimen toiminta lakkaa, kun otat sen pois yltäsi. Kosteus saattaa kuitenkin aktivoida lähettimen, jolloin patterin käyttöikä lyhenee. Siksi on tärkeätä kuivata lähetin huolellisesti käytön jälkeen. Huomioi harjoitusvaatetuksessasi että tietyt vaatteisiin käytetyt kuidut (esim. polyesteri, polyamidi) tuottavat staattista sähköä, mikä saattaa estää luotettavan sykemittauksen. Huomioi että matkapuhelin, tv ja muut sähkölaitteet muodostavat ympärilleen sähkömagneettisen kentän, joka aiheuttaa ongelmia sykemittauksessa.

Paras rasitustason mittari on oman sydämen syketaajuus. Lähde liikkeelle selvittämällä ensin maksimisykearvosi eli se lyöntimäärä, josta sykkeesi ei enää nouse,

vaikka rasitus lisääntyisikin. Jos et tiedä omaa maksimisykearvoasi, voit käyttää seuraavaa kaavaa suuntaa antavana:

220 – IKÄ

Maksimisyke voi vaihdella yksilöllisesti runsaastikin. Maksimisyke putoaa keskimäärin yhden sykkeen vuodessa. Varsinkin siinä tapauksessa, että kuulut johonkin riskiryhmään, kannattaa sinun ehdottomasti varmistaa maksimisykkeesi lääkärin avustuksella.

Olemme määritelleet kolme eri sykealuetta, joista löydät tavoitteitasi parhaiten vastaavat harjoittelualueet.

FIN

103

Image 103
Contents Käyttöohje T80 T85Contents Fasten each handrail to the lower frame with four bolts AssemblyBefore assembling the device, insure all parts are present Running baseT80 / T85 Basics on Exercising Finishing AN Exercise Session Heart RateConsole Starts the selected training and activates the running beltGraphic / Text Display 10 %, 0,5 % increment00-99.99 km, 0,01 km increment DisplaysChoosing AN Exercise Position Speed Control PSCManual Exercise Fitness Tests Heart Rate Controlled ExerciseKM Walking Test Cooper Test Exercise ProfilesProfiles Memory Function MaintenanceAlignment of the belt is correct Adjusting the Belt TensionError Codes MalfunctionsMoving and Storage Technical DataLaufunterlage Wichtige SicherheitshinweiseMontage Prüfen Sie, dass folgende Teile vorhanden sindHandstütze UND Cockpit VorderstangenLaufunterlage Sicherheitsschlüssel Allgemeines ZUM Training Beginnen Sie mit der gewählten Trainingseinheit HerzfrequenzCockpit Fortgeschrittene 60-70 % der maximalen HerzfrequenzGRAFIK/TEXTANZEIGE AnzeigenEingabe DER Benutzerangaben Schalten Sie die Verwendung der Tonsignale Schnellstart Wahl DER TrainingseinheitMANUAL-TRAINING Herzfrequenzgesteuertes TrainingCOOPER-TEST Mit den PfeiltastenKonditionstest KM GehtestTrainingsprofile Die Abbildungen finden Sie am Ende dieser Anleitung ProfileWettkampffunktion SpeicherfunktionSpeichern Eines Eigenen Profils Verwendung Eines Eigenen ProfilsAusrichten DER Laufmatte WartungLang laufen. So wird das Schmiermittel gleichmäßig verteilt Reinigung DES Laufbandes UND Pflege DER LaufplatteNachspannen DER Laufmatte BetriebsstörungenTransport UND Aufbewahrung Das Cockpit zeigt eine Funktionsstörung auf der Anzeige anT80 Foldaway Länge 210 cm Technische DatenHöhe 142 cm Conseils ET Avertissements Piste AssemblageBarres D’APPUI Avant Piste REPOSE-MAINS ET CompteurCordon D’ALIMENTATION CLE DE Verrouillage DE SecuriteGénéralités SUR ’ENTRAÎNEMENT Unite DES Compteurs Rythme CardiaqueRéglage DES Données Utilisateur Heart Rate pouls d’entraînementAffichages GRAPHISME/AFFICHAGE DE TexteTraining Avec LA Fonction PSC Vitesse Contrôlée PA Positionnement PSCQuick Start Démarrage Rapide Choix DE L’ENTRAINEMENTManual Entrainement Manuel Entrainement PAR Controle DE LA Frequence CardiaqueTest DE Cooper Appuyant sur la touche StartTest DE Condition Physique LE Test DE Marche 2 KMTest commence Test Started Profils D’ENTRAINEMENTProfils Validez votre sélection en appuyant sur la touche Fonctions DE LA MémoireEn conditions d’utilisation normale maximum Reglage DE LA Tension DU Tapis Reglage DE L’ALIGNEMENT DU TapisDefauts DE Fonctionnement Coder D’ERREUR Transport ET RangementCaracteristiques Techniques Controleer of de verpakking alle onderdelen bevat Opmerkingen EN AdviezenLoopmat Handsteun EN Meter VoorleuningenLooponderstel Elektriciteitssnoer Fitness TrainingNadat u de handsteun en de meter gemonteerd heeft NoodstopBeginnen MET DE Training HartslagOver DE Ruimte Waar U Traint Over HET Gebruik VAN DE ApparatuurToetsen MeterInstelling VAN Gebruikergegevens FunctiesTrainingskeuze KM Looptest Manuele TrainingHartslagaangepaste Training ConditietestLoopsnelheid zelf regelen met de snelheidsknoppen. Let Regelen met de snelheidstoetsen of de SPEED-toetsHet testresultaat bij de gebruikte snelheid Na 12 minuten geeft de meter een geluidssignaalTrainingsprofielen Wedstrijdfunctie ProfielenGeheugenfunctie UW Eigen Profiel OpslaanPSC-functie wijzigen OnderhoudReiniging EN Smering VAN DE Looptrainer HET Spannen VAN DE Loopmat GebruiksstoringenStoringen HET Centreren VAN DE LoopmatTechnische Gegevens Transport EN OpslagIl montaggio, segui le seguenti istruzioni AvvertenzeAssemblaggio TappetoCorrimano E Contatore Barre D’APPOGGIO AnterioriTappeto DEL Treadmill Cavo PER LA Corrente Chiave DI SicurezzaBattito Cardiaco AllenamentoTasti Funzione PannelloInserimento Dati Utente DisplayÁngulo de inclinación, 0-10 %, con intervalli di 0,5 % Scelta DELL’ESERCIZIO Controllo Velo Cità DA Posizione PSCAvvio Rapido Esercizio in ManualEsercizio a Controllo Pulsazioni Cardiache Avvio dopo l’inserimento del codice utenteAlla fine dei 12 minuti, il pannello emetterà un Il programma chiede nel campo di testo il sessoIl programma chiede nel campo di testo l’età AGE Dell’utente inserire la propria età, utilizzando i tastiProfili DI Esercizio Memorizzazione DEL Proprio Profilo ProfiliFunzione Memoria Le foto sono riportate nella copertina di fondoFunzione Competizione ManutenzioneInserire il codice utente Pressare il tasto MEM Utilizzo DEL Proprio ProfiloDisturbi Durante L’USO Codici DisfunzioniAllineamento DEL Nastro Regolazione Della Tensione DEL NastroDati Tecnici Spostamento ED ImmagazzinaggioSuperficie de carrera Información Y PrecaucionesMontaje Compruebe si en los embalajes están todas las piezasManillar Y Contador Barandillas DelanterasSuperficie DE Carrera Cable DE Alimentación Llave DE SeguridadAspectos generales del entrenamiento Aspectos Generales DELEl ejercicio elegido se pone en marcha Ritmo CardíacoContador Teclas de funciónMonitor Gráfico Y DE Texto PantallasIntroducir LOS Datos DE Usuario En la pantalla aparece el texto Press Enter Control DE Velocidad POR LA Posición PSCSelección DEL Ejercicio Test DE Caminata DE LOS 2 KM Ejercicio ManualEjercicios DE Ritmo Cardíaco Constante Prueba Para Medir LA Condición FísicaInicio DE LA Prueba DE Marcha Perfiles DE EjercicioPrueba DE Cooper Función de memoria Automáticamente el ejercicio, tras el cualLa cinta se detendrá. Es posible guardar el Ejercicio en la memoria del contador véaseFunción DE Memoria PerfilesAlmacenado DE SU Propio Perfil Limpieza Y Lubricacion MantenimientoUtilización DE SU Propio Perfil Modo CompeticiónLa cinta esté bien alineada Defectos DE FuncionamentoPoner en marcha la cinta a 5 km/h Traslado Y Almacenaje Datos TécnicosLöpunderlag Anmärkingar OCH VarningarMontering Börja med att packa upp och kolla att du har följande delarLöpunderlaget Handtag OCH DisplayKoppla alltid av strömmen efter varje träningspass Allmänt OM TräningBörja Träningspass PulsAvsluta Träningspass Uppskattad energiförbrukning 0-9999 kcal i steg om 1 kcal MätareVisning PÅ Skärmen Inställning AV AnvändaruppgifterVAL AV Träning KM Gångtest MANUAL-TRÄNINGPulsstyrd Träning KonditionstestCoopers Test TräningsprofilerProfiler Minnesfunktion ServiceKoder FÖR FEL Centrering AV LöpbandJustering AV Löpbandets Spänning Störningar VID AnvändningTekniska Data Transport OCH FörvaringEtukaiteet Huomautukset JA VaroituksetAsennus JuoksualustaJuoksualusta Käsituki JA MittariVerkkojohto Yleistä HarjoittelustaLaitetta saa käyttää vain sisätiloissa TURVA-AVAINSyke Huomioitavaa Laitteen KäytöstäHarjoituksen Aloittaminen Harjoituksen PäättäminenNäytöt MittariKäyttäjätietojen Asetus Harjoittelu Pscn Kanssa MANUAL-HARJOITUSSykeohjattu Harjoitus KuntotestiCooperin Testi Valmiit HarjoitusprofiilitJuoksualustan kulma säätyy automaattisesti 1 % KM KävelytestiProfiilit Kilpailutoiminto MuistitoimintoMaton Keskittäminen HuoltoRuiskuta voiteluainetta 5 sekunnin ajan Juoksumaton Puhdistus JA HuoltovoiteluPituus 210 cm KäyttöhäiriötKuljetus JA Säilytys Tekniset Tiedot112 Profiles T80,T85 Foldaway T80, T85 Foldaway T80, T85 T80, T85 5834030 C

T85, T80 specifications

The Tunturi T80 and T85 are fitness machines that have garnered attention for their modern designs and advanced features. As part of Tunturi's renowned line of treadmills, the T80 and T85 cater to diverse fitness enthusiasts, from beginners to seasoned athletes.

One of the standout features of both models is their robust construction, designed to withstand intensive workouts. With a durable frame and quality materials, these treadmills can support various body types and sizes, ensuring stability during high-speed runs or intense workouts.

The T80 model is equipped with a powerful motor that offers a continuous output of around 2.5 horsepower, enabling users to reach speeds of up to 16 km/h. This makes it suitable for everything from walking to fast-paced running sessions. Meanwhile, the T85 takes it a step further with its 3.0 horsepower motor. Both models come with a spacious running surface, providing ample room for comfortable strides.

An essential aspect of any treadmill is its cushioning system, and Tunturi pays particular attention to this feature. The T80 and T85 utilize innovative cushioning technologies that reduce joint impact, allowing users to train longer without discomfort. This is particularly beneficial for those recovering from injuries or looking to avoid long-term joint stress.

In terms of technology, both treadmills boast user-friendly LCD displays that track essential workout metrics, including time, distance, speed, and calories burned. The integrated heart rate monitor provides real-time feedback, ensuring users can optimize their training intensity. Furthermore, these treadmills are equipped with various pre-set workout programs, catering to different fitness levels and goals, from weight loss to endurance training.

Connectivity is another highlight. Both the T80 and T85 feature Bluetooth capabilities, enabling users to sync their devices and access fitness apps. This integration enhances the workout experience with additional metrics and virtual training programs, making workouts more engaging and motivating.

Lastly, both models are designed for easy folding and storage, making them ideal options for home gym setups where space is a concern. With their combination of durability, technology, and user-oriented features, the Tunturi T80 and T85 treadmills present excellent choices for anyone looking to enhance their fitness routines.