Juoksumaton voitelu: kiinnitä suutin T-Lube-pak- kauksen nokkaan. Anna maton pyöriä nopeudella 1,5 km/h. Työnnä suutin kokonaan jompaan kumpaan maton sivussa olevaan voiteluputkeen. Suihkuta T-Lubea; lopeta suihkutus, kun matto on pyörinyt kokonaisen kierroksen (seuraa maton saumaa) ja vedä suutin ulos. Juoksumatto on heti käyttövalmis.

JUOKSUMATON PUHDISTUS

Puhdista käsituet ja käyttöliittymä pölystä ja lias- ta säännöllisesti hieman kostealla kankaalla. Älä käytä liuottimia. Puhdista juoksumaton rungon näkyvät osat (mm. matto, pohjalevy, reunalevyt) pienisuuttimisella imurilla säännöllisesti. Laitteen pohjapuolen puhdistusta varten käännä laite kyl- jelleen; nosta J7F juoksumatto säilytysasentoon.

MATON KESKITTÄMINEN

Tarkkaile maton kulkua harjoittelusi aikana ja suorita alla esitetyt säätötoimet välittömästi, kun huomaat niihin tarvetta. Maton tulee kulkea laitteen keskellä. Keskittämistä ei yleensä tarvita, mikäli

juoksumatto on tasaisella ja kovalla alustalla ja maton kireys on oikea ja

matto on oikein keskitetty.

Esimerkiksi harjoittelijan epätasaisesta painon- jakaumasta johtuen matto saattaa kuitenkin lähteä siirtymään kohti laitteen toista reunaa.

1.Säädä nopeudeksi 5 km/h.

2. Jos matto siirtyy kohti laitteen vasenta reunaa, käännä juoksumaton takareunassa olevaa vasemmanpuoleista säätöruuvia 1/8 kierrosta myötäpäivään ja oikeanpuoleista säätöruuvia 1/8 kierrosta vastapäivään. Jo 1/8 kierroksen säätö vaikuttaa maton kulkuun, joten maton keskittä-

F I N

K Ä Y T T Ö O H J E • J 7 • J 7 F

minen tulee suorittaa kiertämällä ruuveja vain vähän kerrallaan.

Jos matto siirtyy kohti laitteen oikeaa reunaa, käännä oikeanpuoleista säätöruuvia 1/8 kierrosta myötäpäivään ja vasemmanpuoleista säätöruuvia 1/8 kierrosta vastapäivään.

3. Säätö on riittävä, mikäli matto pysyy keskellä, mutta jos matto jatkaa edelleen kulkemistaan kohti laitteen toista reunaa, jatka asteittaista säätämistä kunnes matto kulkee suoraan.

Mikäli maton annetaan kulkea pidemmän ajan vinossa siten, että jompikumpi maton reuna hankaa laitteen sivuja vasten, laitteen käytössä saat- taa ilmetä häiriöitä. Laitteen takuu ei korvaa maton keskittämisen laiminlyömisestä johtuvia vikoja tai vaurioita.

MATON KIREYDEN SÄÄTÖ

Maton tulee olla niin löysällä kuin mahdollista. Mattoa pitää kuitenkin kiristää, jos se normaali- käytössä alkaa luistaa telan päällä. Kireyden säätö suoritetaan samoilla säätöruuveilla kuin keskittä- minen. Mikäli matto ei kiristy säätöruuveista, ota yhteys laitteen myyjään.

1.Säädä nopeudeksi 5 km/h.

2. Kierrä molempia säätöruuveja myötäpäivään 1/8 kierrosta.

3. Yritä hidastaa maton kulkua kävelemällä jarrut- taen, ikään kuin kulkisit alamäkeen. Mikäli matto luistaa edelleen, kierrä vielä 1/8 kierrosta ja toista kokeilu. Hyvin voimakkaasti jarrutettaessa matto saa luistaa.

KÄYTTÖHÄIRIÖT

TÄRKEÄÄ! Jatkuvasta laaduntarkkailusta huolimatta laitteessa saattaa esiintyä yksittäisistä komponenteista johtuvia yksilövikoja tai toimintahäiriöitä. Koko laitteen toimittaminen korjattavaksi on yleensä tarpeetonta, sillä vika on useimmiten korjattavissa ko. osan vaihdolla.

Mikäli laitteen toiminnassa ilmenee häiriöitä käytön aikana, ota välittömästi yhteys laitteen myyjään. Ilmoita laitteesi malli ja sarjanumero (sarjanumerotarran sijainnin näet tämän käyttö- ohjeen etukannen sisäpuolelta). Ilmoita lisäksi häiriön luonne, mahdollinen vikakoodi (esim. Err 15), laitteen käyttöympäristö sekä ostopäivämäärä. Mikäli käyttöliittymä todetaan vikaantuneeksi, irrota käyttöliittymän 10 kiinnitysruuvia. Irrota johtoliitos painamalla klipsuvipua johtoonpäin ja nykäise johtoliitin irti. Varo, ettei johto putoa putken sisälle. Toimita käyttöliittymä laitteen myyjälle. Asentaessasi käyttöliittymän takaisin, varmista johtoliitoksen lukittuminen nykäisemällä liitosta kevyesti. Mikäli tarvitset laitteeseesi vara- osia, ilmoita aina laitteen malli, sarjanumero sekä tarvittavan osan varaosanumero. Varaosaluettelon löydät tämän oppaan lopusta. Laitteessa saa käyttää vain varaosalistassa mainittuja osia.

67

Page 67
Image 67
Tunturi J7F Säädä nopeudeksi 5 km/h, Juoksumaton Puhdistus, Maton Keskittäminen, Maton Kireyden Säätö, Käyttöhäiriöt

J7, J7F specifications

The Tunturi J7F and J7 are part of Tunturi's innovative line of fitness equipment designed for home and commercial use, offering robust features, cutting-edge technologies, and an exceptional user experience. Both models embody Tunturi's commitment to health and fitness, ensuring that users have the tools they need to achieve their goals effectively.

The Tunturi J7F and J7 are typically equipped with advanced tracking features that allow users to monitor their progress in real-time. With built-in heart rate monitors, these machines provide critical feedback on users' cardiovascular performance, helping them stay within their desired training zones. The heart rate data is invaluable for anyone looking to improve their fitness levels safely and effectively.

The display consoles of both models are user-friendly, offering an intuitive interface that simplifies navigation through various settings and workout programs. Users can choose from an array of preset workout routines designed to target different muscle groups, maintain cardiovascular health, or boost overall endurance. Additionally, the machines often include customizable programs, giving users the freedom to tailor their workouts according to personal fitness levels and objectives.

One of the standout features of the Tunturi J7F and J7 is their construction. Both models are built from high-quality materials, designed to withstand rigorous daily use while ensuring maximum stability and safety during workouts. The ergonomic design promotes proper posture, reducing the risk of injuries and enhancing overall comfort during exercise.

Technological advancements in these models extend beyond display and tracking. The J7F and J7 may also come with various resistance settings, which allow users to adjust the intensity of their workouts. This feature enables individuals to gradually increase resistance as their strength improves, providing a scalable fitness pathway.

Moreover, connectivity options are increasingly common in contemporary fitness equipment. The Tunturi J7F and J7 often offer Bluetooth compatibility, allowing users to sync their workout data with fitness apps or health tracking systems. This feature enables easier sharing of progress and insights, fostering a sense of community and accountability among users.

In summary, the Tunturi J7F and J7 exemplify the brand's dedication to providing high-quality, technologically advanced fitness solutions. Their impressive range of features, durable construction, and user-friendly designs collectively make them excellent choices for anyone looking to enhance their fitness journey. Whether for home gym enthusiasts or commercial fitness facilities, these models are poised to deliver exceptional performance and reliability.