FI

Käyttäjien ei tule olettaa, että kaikki nosturit toimivat samalla tavalla. Vaikka yhteistä on paljon, jokainen nosturi tulee tarkistaa erilaisten ominaisuuksien varalta. Jokaisessa nosturissa on omat erityispiirteensä, joita käyttäjän täytyy ymmärtää ja jotka hänen täytyy tuntea.

VAROITUS

Omistajan/käyttäjän vastuulla on vaatia, että nosturia asentava, tarkistava, testaava, huoltava ja käyttävä henkilökunta lukee tämän oppaan ja käyttöoppaat, jotka Ingersoll Rand on toimittanut, ja tutustuvat ohjainten sijaintiin ja käyttöön sekä ominaisuuksiin.

Ingersoll Rand -nostureita käytetään syöttämällä tehoa moottoriin, joka on kytketty voimansiirron kautta kelaan. Rummun kiertosuuntaa ja nopeutta hallitaan ohjaimella.

Nostureissa on saatavissa erilaisia ohjaimia, jotka riippuvat virtalähteestä, sijainnista nosturiin nähden ja tarvitun ohjauksen määrästä.

Kaikissa ilmanostureissa käytetään tavallisesti täysiä virtauksenohjausventtiileitä, jotka on kytketty suoraan nosturin moottoriin. Näissä on vipu, jota käännetään eteen- ja taaksepäin suunnan ohjaamiseksi. Vivun liikkeen suuruus ohjaa rummun nopeutta.

Sähkönostureissa käytetään tavallisesti riippuohjaimia, mutta niitä on saatavissa myös paineilma- ja hydraulinostureihin. Tällainen ohjain lähettää signaalin takaisin venttiiliin tai nosturiin kiinnitettyyn ohjauspaneeliin. Tämä ohjain sallii omistajan/ käyttäjän olla heiman etäämmällä nosturista. Riippuohjaimissa on vivut tai painikkeet, joilla ohjataan rummun kiertosuuntaa eteen- ja taaksepäin.

Riippuohjaimen käyttö edellyttää ylimääräisiä turvatoimia, sillä omistaja/käyttäjä ei voi olla nosturissa ja seurata rummun pyörimistä tai vaijerin puolausta. Käyttäjien pitää seurata aina kuormaa, rumpua ja vaijeria katseellaan.

Kaikissa nosturin ohjaimissa on hätäpysäytyspainike, joka pysäyttää nosturin liikkeen, kun sitä painetaan.

ASENNUS

Tarkista pakkaus kuljetuksen aikana aiheutuneiden vaurioiden varalta. Poista kuljetuspakkaus varovasti ja tarkista nosturi vaurioiden varalta. Kiinnitä huomiota letkuihin, liittimiin, kiinnittimiin, kahvoihin, venttiileihin ja muihin osiin, jotka kiinnittyvät nosturiin tai työntyvät siitä esiin. Vaurioitunut osa tulee tarkistaa, vaikka vaurio olisikin pieni, ja päättää, voidaanko sitä käyttää, ennen kuin nosturi otetaan käyttöön.

Varmista, että varoitus- ja käyttömerkintöjä ei ole poistettu eikä peitetty asennuksen aikana tai sen jälkeen. Pyydä tehtaalta uudet merkinnät, jos ne ovat vahingoittuneet tai ovat lukukelvottomia.

Varmista, että tietokilpi (arvokilpi) on paikoillaan ja luettavissa. Katso lisäohjeita käyttöoppaista. Uuden tietokilven (arvokilven) saa nosturin täydellistä sarjanumeroa vastaan.

Jos nosturi maalataan uudestaan, varmista merkintöjen suojaus ja suojauksen poistaminen maalauksen jälkeen.

HUOMIO

Omistajia ja käyttäjiä neuvotaan selvittämään paikalliset tai muut määräykset, mukaan lukien American Society of Mechanical Engineers ja/tai OSHA-säännökset, jotka voivat koskea tämän tuotteen tietynlaista käyttöä ennen sen asentamista tai käyttöönottoa.

On omistajan ja käyttäjän vastuulla määärittää tuotteen soveltuvuudesta tietynlaiseen käyttöön. Tarkista kaikki soveltuvat teollisuuden, toimialajärjestöjen, liittovaltion ja osavaltioden säännökset.

nAlueen arvioiminen

Tutki ja arvioi tuotteen asennusalue. Alueen tulee olla tarpeeksi suuri sekä tuotteelle että käyttäjälle. Tuotetieto-oppaassa on tarkat tiedot asennuspinnan vaatimukista sekä laitteiston kiinnittämisestä ja virtalähteen vaatimuksista. Varmista että käyttäjä ylettyy vaivatta kaikkiin ohjaimiin, ja kykenee valvomaan kuormitusta käytön aikana.

VAROITUS

Tämän tuotteen kanssa jäytettävien tukirakenteiden ja kiinnitettävien lastauslaitteiden on varmasti kestettävä tuotteelle merkitty kuormitus, ja tuotteen (sekä siihen kiinnitettyjen lisälaitteiden) kokonaispaino. Tämä on asiakkaan vastuulla. Jos olet epävarma, pyydä neuvoja valtuutetulta rakenneinsinööriltä.

Tuotteen asennukseen saa osallistua vain koulutettuja ja tehtaan valtuuttamia henkilöitä. Valtuutettuja sähkömiehiä ja rakennusinsinöörejä voidaan tarvita. Koulutetut ja valtuutetut asentajat varmistavat, että lopputulos vastaa kaikkia alueellisia ja paikallisia vaatimuksia.

nNosturin liikuttaminen

VAROITUS

Varmista nosturin liikuttamisen aikana, että se ei kulje henkilökunnan ylitse. Nostureissa, jotka nousevat yli 2,5 m:n (5 jalkaa) korkeuteen liikkuessaan, tulee käyttää "ohjausköysiä". Köysien tulee olla riittävän pitkiä, jotta henkilökunta voi olla turvallisen etäisyyden päässä nosturista. Kiinnitä köydet vastakkaisiin kohtiin, jotta kuorman liikettä voidaan vakaannuuttaa liikkeen aikana.

Kun nosturi on valmis siirrettäväksi kiinnityskohtaan, koko nosturin paino täytyy määrittää. Tällä varmistetaan, että käytetty nostolaitteisto on riittävän tehokas. Nosturin peruspaino on merkitty käyttöohjeisiin. Lopullinen paino voi kuitenkin olla suurempi, kun mukaan lasketaan vaijerit, suojat, ilmavalmistepakkaukset sekä muut omistajan lisäämät tavarat.

Hihnapyörän käyttäjän täytyy arvata painopisteen sijainti epäsäännöllisen muotoisten kuormien kohdalla, joissa sen määrittäminen on vaikeaa. Yritä nostaa koukulla pisteen päälle ja korjaa sitten pienillä säädöillä, siirtämällä koukkua, kourmaa ja nostosilmukan jännitettä, kunnes tulos on tyydyttävä. Kuorma kallistuu aina, kunnes painopiste on suoraan kuormakoukun alapuolella. Kallistuminen kertoo mihin suuntaan köysiä tulee siirtää.

HUOMIO

Esineiden lisääminen nosturiin voi vaikuttaa PAINOPISTEESEEN, vaikka nosturissa olisikin nostokorvakkeet. Varmista ensimmäisellä nostokerralla, että nosturi ei "vieri, kallistu eikä liiku".

Älä käytä moottorin nostokorvakkeita nosturin nostamiseksi.

Varusta nosturi siirtämistä varten nostokorvakkeista nylonhihnoilla tai koukuilla, jotka ovat riittävän lujia. Köysitä nosturi niin, että estetään "vieriminen ja liikkuminen" liikkeen aikana. Varmista, että nostolaitteilla on esteetön ja helppo pääsy kiinnityskohtaan.

Kun nosturi on köysitetty liikkumaan ja oikeat nostolaitteet on kiinnitetty, nosta ensimmäisellä kerralla vain muutama tuuma (50–75 mm) ja määritä köysistön vakaus ennen kuin jatkat. Jos nosturi on vakaa, jatka asennusta.

nKiinnittäminen

Tarkista, että nosturin, manuaalisen jarrun ja muiden osien käyttämiseksi ja tarkistamiseksi sekä säätöjen tekemiseksi on riittävästi tilaa.

Älä hitsaa nosturiin mitään. Hitsaaminen voi muuttaa joidenkin osien fyysisiä ominaisuuksia, mikä voi vaikuttaa niiden lujuuteen ja kestävyyteen. Syntyvä liiallinen kuumus voi vaikutta sisäisiin osiin, kuten tiivisteisiin ja laakereihin, ja/tai vaurioittaa hiitä.

1.Nosturin kiinnityspinnan täytyy olla tasainen ja riittävän vahva kestääkseen nimelliskuorman sekä nosturin ja oheislaitteiden painon. Liian heikko alusta voi aiheuttaa vääntymiä tai kiertymiä ohjauskiskoissa ja nosturissa pystysuunnassa ja aiheuttaa nosturin vaurioitumisen.

2.Varmista, että kiinnityspinta on tasainen; poikkeama saa olla 0,127 mm (0,005") kelan pituuden millimetriä kohden. Käytä tarvittaessa välilevyä.

3.Kiinnityspulttien täytyy olla luokkaa 8 tai parempia. Käytä itselukkiutuvia muttereita tai muttereita, joissa on lukkolevy.

4.Varmista, että kiinnityspultit ovat käyttöoppaissa mainittua kokoa. Kiristä tasaisesti ja määritettyihin momentteihin. Jos kiinnikkeet on päällystetty, voideltu tai käytetään lukitusainetta, kiristä asianmukaisesti.

Kun väkipyörät ovat osa nosturin asennusta, varmista, että niiden kiinnitys ja tukeminen vastaavat paikallisia kantokykyä koskevia määräyksiä. Katso kohdasta Köysistö sivulla 62 lisätietoja väkipyörän koosta.

nErgonomia

Käyttäjän ohajusasennon pitäisi pysyä mukavana ja tasaisesti painotettuna. Käyttäjän pitäisi kurottamatta pystyä käsittelemään kaikkia ohjauslaitteita. Käyttäjän tulee pystyä valvomaan laitteiston rasitusastetta koko liikeradan ajan. Yhderssä suositeltujen suojavälineiden kanssa, tämän asennon pitäisi suojata käyttäjää täydellisesti.

Käyttäjän sijainnin tulee olla vapaa kaikista esteistä, sekä käyttäjän yläpuolella että sivuilla. Käyttäjän alueen tulee olla hyvin tuuletettu ja puhdas öljystä, eikä ylimääräisiä laitteita/työkaluja saa jättää lojumaan. Lattian tulee olla liukastumista estävää materiaalia.

nVirtalähde

Tämän tuotteen jokaiselle maillille on olemassa suositeltu virtalähde, joka mahdollistaa kyseisen mallin parhaan mahdollisen suoriteukyvyn. Lisäohjaita on tarjolla tuotetieto-oppaassa. Alle suositellun tasoisen virtalähteen käyttäminen johtaa tavallista huonompaan suorituskykyyn, ja saattaa johtaa joissain tapauksissa jarrujen, ylipaineventtiilien tai rajakytkinten vääränlaiseen toimintaan.

Liian tehokkaan virtalähteen käyttäminen saattaa johtaa tuotteen suositeltujen tehojen ylittämiseen. Jarrut, ylipaineanturit, rajakytkimet/-venttiilit eivät välttämättä toimi oikein.

VAROITUS

Varmista että kaikki virtalähteen liitännät ovat hyvin kiristetty.

Tarkista että maadoitus on kunnossa.

Kaikkia turvamääräyksiä tulee noudattaa, jotta laitteen virtalähteen liitännät ovat varmasti oikein ja turvallisesti liitetty.

58

Lomake MHD56250 Versio 5

Page 58
Image 58
Ingersoll-Rand MHD56250 manual Asennus